Siniset romahtivat taas!

Ennen peliä kaikki näytti sinisten kannalta hyvältä: Siniset luistelivat lämmittelyn kypärän remmi auki ja purivat tyylikkäästi purkkaa. Ehkä hubbabubbaa oli liikaa suussa, sillä joukkueen pelaajilla alkoi pelin vyörytessä ihokin sinertää.

Vaatimattomat valkoiset olivat jälleen kaikessa parempia kuin nimekkäämpi vastustaja. Niinpä tulostaululle kirjattiin tylyt lukemat 22 – 6. Valkoiset pyörittivät sinisiä kuin kuoriämpäriä, ajottain jopa pahemmin ja välillä vielä pahemmin.

Ei siniset olleet niin huonoja kuin ottelun lopputulos eittämättä kertoo, vaan valkoiset palasivat tauon jälkeen taas omalle tasolle.

— CCR news —

Sinisten vuoro?

Tänä iltana sinisten juonikas joukkue aikoo ottaa ensimmäisen voittonsa valkoisista. Perustyöt on tehty huollellisesti; valkoisten terävin kärki on lahjottu ulkomaan matkoilla, maalivahdeille on luvattu muutama ”koppilaukaus” ja hallin henkilökunnan kanssa on sovittu, ettei jäätä kunnosteta tänä iltana kertaakaan.

Tule sinäkin kannustamaan siniset voittoon 😉

— Siniset

CCR vs Poliisit

CCR kohtasi eilen illalla poliisien väkivahvan joukkueen. CCR:ssä nähtiin pitkästä aikaan tehopari Kuppa – Posti tositoimessa. Kuppa laittoi ennen peliä ylpeänä CCR:n valkoisen peliasun päälleen ja asteli kentälle pelinumero 4 rinnassaan (!).. ja onnistui vihdoin myös maalinteossa! Myös Kari oli hyvällä pelipäällä, ainoastaan ottelun loppupuolella vauhti söi miestä sen verran, ettei enää voinut erottaa kummalla puolella taituri pelasi. Mutta kun Kari hyytyi, niin Ykä otti vastuuta maalinteosta.

Yleisöä oli jälleen hienosti. Poliisien fanimaija oli tuonut paikalle muutaman tosifanin, jotka olivat pukeutuneet asuihin, jotka kauempaa näyttivät melkein virka-asuilta.. Ehkäpä molempien fanien läsnäolo loi kuitenkin jo liikaa painetta joukkueelle.

Kun puolustus onnistui, ja hyökkääjät tekivät muutaman koulumaalin (n. 15) ja erityisesti Jussin huippupelin ansiosta CCR marssi niukkaan voittoon. Ei toki pidä unohtaa Tuomari-Ripen vaikutusta lopputulokseen.

— CCR —

www.ccr.fi 2 vuotta!

CCR:n webbisivut täytti eka kertaa kaksi vuotta. Tänä vuonna oli johdon vuoro palkita ulkomaanmatkoilla kehittyneimät siniset pelaajat, mutta vaikka asiaa tarkasteli miten vaan, ei sellaista pelaajaa löytynyt. Tosin tilastollisesti Kuppa on ottanut aimo harppauksen eteenpäin viime vuodesta, mutta tämä tilastovirhe johtuu Kupan luvattoman useasta poissaolosta.

Palkinnot päätettiin yksimielisesti antaa #62:lle ja #66:lle.. ja minä voisin kaverinkin puolesta kiittää hyvästä valinnasta ja lupaan että palaamme takaisin. Entistä ruskeampana!

— CCR news —

 

Tiistain paketti:

”Kyllä vanhakin koiraa oppii, jos sitä ei liikaa alista.” – Suora lainaus valkoisten Pelikirjasta ja siltä peli taas näytti. Sinisten kerätessä kamppeita pelin jälkeen jäältä, valkoiset kävivät vuoroperän pokkaamassa ottelupalkinnot.

No, hyvin siniset pelasi ottaen huomioon lähtökohdat otteluun (vatsataudit yms). Ottelun alkupuolella jopa siniset olivat yllättäen vain 2 maalia jäljessä, mutta..  ei siitä nyt rehellisesti sanoen edes peliä syntynyt. Jatkoajalla (samaan aikaan kun hallista sammutettiin valot) siniset tekivät kolme maalia ja valkoiset yhden tosi hienon.

Palkinnot parhaat alistajat:

+++ Ladan Timmi Himo
++ Upe myi lankkua
+ En Titan Kimma

— ZZR —

Siniset oikovat historiaa

Sinisten tekemä kirja ”Siniene totuus” on julkaistu.Tässä mahtiteoksessa oikaistaan CCR:n sivulla esiintyneitä virheitä uutisissa menneiltä vuosilta. Kirja on pakattu käyttäjä-ystävällisesti helposti syttyvään pahvikuoriin (joita myös kansiksi kutsutaan), eikä kirjan asiapitoinen tekstikään vaadi lukijalta ylempää tutkintoa, vaan molemmat sivut on varsin nopsaan luettu.

Valkoiset ovat kerineet jo haukkua kirjan ”Vuoden turhakkeeksi”, ja siitä CCR:n johto sai idean palkita sinisten joukkueen ”Vuoden Turhake”- pokaalilla. ”Ensimmäinen pokaali on aina ensimmäinen”, – kommentoitiin sinisten värikkäästä joukkueesta ylpeänä.

— CCR —

Mailis Oppiva lähellä huippusopimusta

Frank Zimonen kyseli eilen CCR:ltä halvahkoa ( 4-12€ ) puolustuspelaajaa lainaksi omaan joukkueensa, ja eihän tuolla summalla ole montaa vaihtoehtoa. CCR:n johto kilautti Mailikselle ja ilmoitti asiasta. Mailis oli revetä riemusta, siirsi siirtosumman (xxx €) CCR:n tilille välittömästi.

Mutta 7 minuutin kuluttua soitosta se iski: SININEN SYNDROOMA! Väristykset alkoivat jalkapohjasta edeten aaltoina läpi koko vartolon, sillä seurauksella että vatsahuuhtelu alkoi. Mailiksella oli suunnattomia vaikeuksia lähettää CCR:n johdolle hätäviestiä, mutta onnistui ennen tajunnanmenetystä: ”Sori, en tiedä mitä vattalle kävi, se on ihan sekaisin. Tätä ei tapahtunut koskaan ennen, mutta näin siinä taas kävi ennen peliä. Sorry!

— CCR Tekstiviestit —

Sinisten odotus palkittiin

Sinisten pitkä ja tuskallinen odotus on ohi. Sädetikun osittain palaessa Dino kurvasi kentälle ja johdatti joukkueensa ensimmäiseen häviöön tällä viikolla mutta jatkoajalla tappio oli sitten poikkeuksellisen selvä.

Valkoisten parhaat oli eilen maalissa, joten turha tässä on nimiä mainita (saattaa kihahtaa) mutta Arin mooraali oli huippua; niitä kiekkoja joita ei räpylään tarttunut, Ari ohjasi taitavasti kasvosuojalla nurkkauksiin.

Sinisten paras Pasi, joka teki uransa ensimmäisen hattutempun, mutta vielä parempi oli Vense joka pelasi eleettömän virheettömästi. Muilla pelaajilla oli jälleen suunnattomia vaikeuksia sopeutua valkoisten taitavaan mailahäirintään ja korkeatasoisiin laukauksiin.

— CCR HML —

Sinisille vahvistuksia?

Jokohan illalla nähdään Kupan ja Dinon odotettu (riippuu mistä kantilta asiaa ajattelee) paluu? Kupan oletetaan ottavan myös valmentajan hommat vastuulleen mikäli ”paluu” tapahtuu. Tutkahutipari on käynyt kiivaasti neuvotteluja sinisten terävimmän johdon kanssa, ja tietolähteemme mukaan pelaajat ovat saamassa haluamansa ”palkkakaton” kuten NHL:n tähdilläkin on. Homma ei siis ole enää paljosta kiinni.

— Surakka Ladulla —

Säälittävää räpistelyä sinisiltä

Jälleen kerran jouduttiin toteamaan, kummankin fanin silmien alla kuinka syvällä siniset oikein rämpivät. Tämän iltaisessa räpistelyssä kyllä jonkinverran lohtua toi se että Kuppa ja Dino olivat molemmat poissa. ( Nostokeikka toisela ja toinen Joensuun jalkakikkapäivillä ). Ennen peliä jo oltiin kyllä henkilökuntaa myöten hämmennyksissä kun kuuluisaa; aletaan pellaan huutoa ei meinanut kuuluakaan, onneksi imitaattorinkin lahjat omaava #88 tiesi konstin, eli pani pään saaviin ja tunki vanhan jääkiekkohanskan suuhun ja sitten huusi ja näin saatiin peli alkamaan. Sinisten todellakin rönsyisen esityksen parhaaksi tulokseksi voidaan vain sanoa, niillä oli jollakin mehua vaihtoaitiossa. Peli valkoisille 9 -1. Pisteitä teki vähän itte kukanenki.

– rcc news –